ONNI hoiva saa aluejohtajakseen pitkän linjan sote-ammattilaisen

TIEDOTE

Julkaisuvapaa ke 3.6.2020

Kotimainen ONNI hoiva on saanut uudeksi aluejohtajakseen Etelä- ja Pohjois-Suomeen Anita Kuokkasen. Kuokkanen on pitkän linjan sote-alan ammattilainen ja toiminut pitkään erilaisissa alan johtotehtävissä valtakunnallisesti.

Kuokkanen on työskennellyt pääosin yksityissektorilla, kotihoitoyrittäjänä sekä operatiivisena aluevastaavana ikäihmisten, mielenterveyskuntoutujien, vammaisten ja lasten sekä nuorten palveluiden parissa. Kuokkanen on koulutukseltaan sairaanhoitaja, hum.kand ja eMBA.

Kuokkanen on tehnyt paljon työtä laatujärjestelmien kehittämiseksi, ja vuosien varrella saadun kokemuksen perusteella kokee henkilöstön olevan laadukkaan tekemisen tae. Kuokkasella on vahva asiakaspalvelukokemus niin yksityisasiakkaiden kuin kunta-asiakkuuksienkin parista. 

 

“Olen erityisen kiitollinen saadessamme ONNI hoivan arvomaailman jakavan, vastuullisen johtajan vahvistamaan liiketoiminnan kasvua ja kehitystä. Anitalle on luontainen kyky tehdä työtä ihmiseltä ihmiselle. On erityisen hienoa saada tekijä, jolle sote-kenttä on tuttu ja asiakassuhteet kuntiin läheiset”, sanoo ONNI hoivan kotiin vietävien hoivapalveluiden liiketoimintajohtaja Kati Mäkelä

”Perehdytyksen jälkeen lähden innostuneena tutustumaan kunta-asiakkaisiimme, asiakkaisiimme  ja ONNI hoivan henkilöstöön. Odotankin kovasti yhteistyötä kaikkien heidän kanssaan. On hienoa rakentaa yhdessä tiimin kanssa ONNIn laajaa kotiin vietävien palveluiden valikoimaa. Meiltä löytyy ihmisen yksilölliset arjen tarpeet huomioivia palveluita kotiin ammatillisesta hoitotyöstä avustajatyöhön ja vaikka kotitalousvähennyksen oikeuttavaan kotisiivoukseen. Kaikkia meidän palveluita yhdistää se, että ne ovat ihmiseltä ihmiselle!", iloitsee Kuokkanen.

 

Lisätietoja:  

Kati Mäkelä, ONNI hoivan hoivapalveluiden liiketoimintajohtaja, kati.makela@onnihoiva.fi,  044 773 5832  

Anita Kuokkanen, ONNI hoivan aluejohtaja, Etelä- ja Pohjois-Suomi, anita.kuokkanen@onnihoiva.fi, 041 730 1736 

 

 

Med Group on kotimainen, nopeasti kasvava sosiaali- ja terveydenhuoltoalan palveluyritys, joka tunnetaan nimellä Onni. Yrityksemme omistaa suomalainen Tradeka-Yhtiöt Oy. Päätoimialamme ovat hoivapalvelut, ensihoito sekä hammaslääkäri- ja lääkäripalvelut julkiselle terveydenhuollolle. Työllistämme noin 4200 sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaista liikevaihtomme ollessa yli 70 miljoonaa euroa. Arvomme ovat ystävällisyys, joustavuus ja luotettavuus. Missiomme on olla asiakkaidemme tukena arjessa ja elämän käänteissä.