Esperi ja ONNI hoiva yhteistyöhön - jatkossa hoivapalveluihin tarjolla valtakunnallinen kokonaisratkaisu

 

TIEDOTE
Julkaisuvapaa to 11.10.2018 
 

Esperi Care ja ONNI-nimellä tunnettu Med Group käynnistävät valtakunnallisen yhteistyön. Strategisen kumppanuuden tavoitteena on tuottaa kunnille kattava ja monipuolinen ratkaisu ikääntyneiden palvelupolun eri vaiheisiin. Kehitettyä kokonaisratkaisua tullaan tarjoamaan kunnille ympäri Suomen.

 

Kumppanuusosapuolista Esperi keskittyy tehostettuun palveluasumiseen ja ONNI hoiva puolestaan huolehtii ikääntyneiden kotihoidon palveluista.

 

”Tässä kaksi erikoistunutta toimijaa pistää hynttyyt yhteen ja luo uusia malleja vastaamaan asiakkaan tarpeita. Palvelutarjontamme tukevat toisiaan: kotiin vietävien palveluiden tuottajana ONNI hoiva on johtava toimija - me taas olemme sitä hoiva-asumisen puolella”, iloitsee Esperin toimitusjohtaja Marja Aarnio-Isohanni.

 

”Tämä tarkoittaa sitä, että jatkossa voimme tarjota kunta-asiakkaille kokonaisvaltaisia ratkaisuja yhdessä”, jatkaa ONNI hoivan toimitusjohtaja Kari Virta.

 

Ensimmäinen kumppanuussopimus on jo solmittu. Marraskuusta alkaen Punkalaitumella sijaitsevan Palvelukeskus Pakarin toiminta siirtyy ONNI hoivalta Esperille ja Esperi jatkaa palveluiden tuottamista Palvelukeskus Pakarissa. Samanaikaisesti Esperin kesäkuussa ostaman Pirkanmaalaisen Palvelutähti Oy:n mukana tulleet kotihoidon palvelut ja henkilöstö siirtyvät ONNI hoivalle. Kumpikaan kumppanuussopimuksen aiheuttamista muutoksista ei vaikuta voimassa oleviin asiakassopimuksiin ja henkilöstö siirtyy molemmissa tapauksissa vanhoina työntekijöinä uudelle toimijalle.

 

”Esperillä on vahvaa osaamista nimenomaan ympärivuorokautisessa palveluasumisessa ja tuomme nyt Punkalaitumen asukkaille mukanamme kaiken sen osaamisen ja kokemuksen, jota meillä on. Paikalliset palvelut säilyvät ja ovat edelleen turvattuja tulevaisuudessa. Meillä on halu kehittää toimintaa yhteistyössä henkilökunnan, omaisten, SOTESIN ja punkalaitumelaisten kanssa. Palvelutähden asiakkaille ONNI hoiva pystyy tarjoamaan entistäkin monipuolisemmat ja laadukkaat kotihoidon palvelut”, Aarnio-Isohanni tiivistää.

 

Lisätietoja:

toimitusjohtaja Marja Aarnio-Isohanni, Esperi Care Oy, marja.aarnio-isohanni@esperi.fi, tel. +358 400 694 340

kiinteistöjohtaja Tomi Rosqvist, Esperi Care Oy, tomi.rosqvist@esperi.fi, tel. +358 40 527 2099

toimitusjohtaja Kari Virta, Med Group Oy, kari.virta@medgroup.fi, tel +358 40 751 1853

 

 

Med Group on kotimainen, nopeasti kasvava sosiaali- ja terveydenhuoltoalan palveluyritys, joka tunnetaan nimellä Onni. Onni on terveydenhuollon kumppani, jonka sinä saat valita. Yrityksemme omistaa suomalainen Tradeka-Yhtiöt Oy. Päätoimialamme ovat hoivapalvelut, ensihoito sekä hammaslääkäri- ja lääkäripalvelut julkiselle terveydenhuollolle. Työllistämme noin 2000 sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaista liikevaihtomme ollessa yli 60 miljoonaa euroa. Palvelemme asiakkaitamme, niin kuluttaja- kuin kunta-asiakkaitamme, suurella sydämellä. Missiomme on auttaa ihmisiä elämään omannäköistä, täyttä elämää. Uskomme ihmisiin ja heidän kyvykkyyteensä muuttaa maailmaa paremmaksi. Lue lisää: www.onniterveys.fi