Olet tässä: ONNI blogi / Kuurot avustajat tärkeitä osaajia ONNIlle – Kuurojen yleinen työllisyystilanne heikko

Kuurot avustajat tärkeitä osaajia ONNIlle – Kuurojen yleinen työllisyystilanne heikko

AdobeStock_104277601.jpeg

ONNI hoiva työllistää valtakunnallisesti muutamia kuuroja, jotka työskentelevät henkilökohtaisen avustajan tehtävissä kuuroille ja viittomakielisille asiakkaille.


Yksi ONNIn avustajista on espoolainen Teemu Kuusisto, joka työskentelee parhaillaan viittomakielisen henkilön avustajana Kuurojen kansanopistossa. Merkonomitaustainen Teemu ei ole oman alansa tehtävissä, mutta kahdeksan vuoden kokemus Kuurojen Liiton viittomakielisessä vapaaehtoistoiminnassa VIVAssa päätöiden ohella on kartuttanut kokemusta erilaisten ihmisten kanssa toimimisesta.

 

Avustustehtäviin Teemu hakeutui työttömyysjakson jälkeen, kun oman alan tehtäviä liiketalouden ja taloushallinnon parista ei löytynyt. Kuurojen työllisyystilanne onkin harmillisen heikko. Kuurojen työttömyysaste on noin kolminkertainen verrattuna yleiseen työttömyysasteeseen, kertoo Kuurojen Liiton työllisyyskoordinaattori Virpi Thurén. Paras tilanne on akateemisilla kuuroilla, joiden työllisyysaste on lähes 100%. Yleisesti naisten tilanne työllistymisessä on hieman parempi kuin miehillä.

 

Sekä Teemu että Virpi nimeävät kuurojen työllistymisen suurimmiksi haasteiksi työnantajien ennakkoluulot ja tiedonpuutteen. Teemu ehdottaa ratkaisuksi lainsäädännöllistä velvoitetta työnantajille: ”Työllisyysmahdollisuukset paranisivat, jos työnantajat olisivat avoimia ilman ennakkoasenteita. Lakiin voisi säätää, että suurien yritysten pitäisi ottaa tietty tai prosentuaalinen määrä kielivähemmistöstä.”

 

Monet työnantajien torjuvat asenteet kumpuavat tiedonpuutteesta kommunikoinnin ja siihen saatavien tukitoimien suhteen. Monissa työtehtävissä kommunikointi voidaan kuitenkin pitkälti hoitaa esimerkiksi sähköpostin ja chatin välityksellä. Puhetta vaativia tilanteita varten taas on käytettävissä tulkkipalvelut. ”Työnantajalle tästä ei tule lisäkuluja ja tulkkia voidaan käyttää kaikissa työhän kuuluvissa tilanteissa”, Virpi Thurén kertoo ja lisää vielä, että myös palkkatuki ja työolosuhteiden järjestelytuki apuvälineitä varten ovat työnantajien käytettävissä kuuroja työllistettäessä.   

 

Teemukin kertoo saaneensa tukea työllistymiseen, mutta työllistyminen on siitä huolimatta haastavaa. ”TE-toimisto on kyllä myöntänyt palkkatukea, mutta 40 tilitoimistosta, joille olen lähettänyt avoimen työhakemuksen ja kertonut palkkatukimahdollisuudesta, ei ole tullut mitään vastakaikua”. Myöskään työkokeilupaikkaa ei ole eri tahojen työllisyysvalmentajien kautta löytynyt. ONNIlla Teemu työskentelee lyhyessä sijaisuudessa ja tulevaisuus työsuhteen jatkumisen suhteen on avoinna.  

 

Työttömiä kuuroja työnhakijoita sekä heitä palkkaavia työnantajia työllistymiseen liittyvissä asioissa auttavat Kuurojen Liiton työllisyyskoordinaattorit. Koordinaattorit tarjoavat neuvoa, apua ja ohjausta viittomakielellä erilaisissa työllisyyteen, työllistymiseen ja työsyrjintään liittyvissä tapauksissa. Liiton koordinaattorit tarjoavat myös neuvoa ja tietoa työllisyysviranomaisille, työnantajille, oppilaitoksille, medialle ja muille vastaaville työelämään liittyville tahoille, joilla ei ole tietoa kuuroista työelämässä. Tavoitteena on poistaa ennakkoluuloja ja muuttaa asenteita tiedon avulla ja siten helpottaa kuurojen työllistymistä avoimille työmarkkinoille yhdenvertaisina muiden kanssa.

 

Kansainvälistä kuurojen viikkoa vietetään tänä vuonna 22.-28.9.

 

Tutustu työmahdollisuuksiin ›

ONNI hoivalla on monipuolisia työmahdollisuuksia henkilökohtaisille avustajille ympäri Suomea. Katso uusimmat työpaikat. 

Tilaa uusimmat blogit suoraan sähköpostiisi!

Haluatko tiedon blogin uusista sisällöistä?
Tilaa uusimmat blogisisällöt suoraan sähköpostiisi! Saat kerran kuukaudessa yhteenvedon uusimmista sisällöistä.