Olet tässä: ONNI blogi / Rikotaan rajoja! - Kohtaamisia ja ennakkoluulojen murtamista Vantaalla

Rikotaan rajoja! - Kohtaamisia ja ennakkoluulojen murtamista Vantaalla

IMG_20181011_183844__01.jpg

Elä täysii! -klubi oli mukana Rikotaan Rajoja 2018! -tapahtumassa Vantaan Kulttuurikeskus Vernissassa. 

Vantaan Kulttuurikeskus Vernissan torstai-illan täytti värivalot ja monipuolinen musiikin jytke, kun ikärajaton ja päihteetön Rikotaan Rajoja 2018! -tapahtuma tanssitti yleisöä jo toista kertaa.  

 

Tapahtuman isäntänä ja ideoijana toimii vantaalainen nuorimies Riku Silander, joka haluaa tapahtuman kautta muuttaa ihmisten ennakkoluuloja vammaisia kohtaan sekä tuoda yhteen ihmisiä ja synnyttää ainutlaatuisia kohtaamisia musiikin kautta. Riku, taiteilijanimeltään R-I-C, esiintyi itsekin tapahtumassa. Aiemmin katutanssiin keskittynyt Riku on laajentanut osaamistaan myös rap-musiikkiin.

 

Rikulla on suuri rooli tapahtumassa, sillä tämän vuotisen tapahtuman valmistelu aloitettiin jo toukokuussa ja vapaaehtoistyönä toteutettu tilaisuus on vaatinut paljon aikaa. ”Esiintyjiä on hankittu yhdessä Vantaan kulttuuripalveluiden kanssa. Esiintyjiksi haluttiin artisteja, joilla on hyvä, oikeanlainen meininki”, Riku toteaa artistivalinnoista.

 

Artistivalinnat olivatkin osuneet täysin kohdilleen! Illan käynnisti ResoRock Girls bändi joka on täynnä tyttöenergiaa. Bändin artistit Liisa, Ina, Elina ja Vilma kaappasivat yleisön mukaan vauhdikkailla biiseillään. Bändi on syntynyt Helsinki Mission Musiikkikoulu Resonaarissa. Iloisella menolla jatkoivat elektropop-duo Vanilla. R-I-C:n lisäksi rappiä lavalle toi Elvido, Suomen ainoa pyörätuoliräppäri. Illan huipennukseksi esiintyi pop-rock bändi Ohyesshesabitchbutnotyours.

 

Tapahtuman virallisina yhteistyökumppaneina toimivat Vantaan nuoriso- ja kulttuuripalvelut, Nuorisoyhteistyö Seitti sekä F-musiikki. Elä täysii! -klubi teki vapaamuotoista yhteistyötä markkinoimalla tapahtumaa sekä osallistumalla tapahtumaan toimintaansa esittelemällä.

 

Kulttuurituottaja Jaana Niinivirta Vantaan kaupungilta kehuu tapahtuman henkeä. ”Tapahtuma on ollut todella lämminhenkinen molempina vuosina. Mukana olleet tahot ovat kehuneet paikkaa ja olleet innostuneita tapahtumasta. Yleisö on myös ollut tyytyväistä ja innokasta, kuten eilen.” Innostus välittyikin eilen sekä yleisöstä kuin myös artisteista. Meno oli iloista ja vauhdikasta!

 

Rikotaan rajoja! on Jaanan mukaan Vantaalla ainutlaatuinen tapahtuma, jossa aidosti yhdistyvät monimuotoinen nuorten kulttuuri rock- ja katutaide vivahteilla hyvään saavutettavuuteen. Monimuotoisuus tuo yhteen myös erilaisia toimijoita ja synnyttää uusia merkityksellisiä yhteistyösuhteita. ”Siinäkin mielessä tämä tapahtumaa on nimensä veroinen ja rajoja rikkova”, Jaana toteaa.

 

/ Eetu

  


Liity ilmaiseksi Elä täysii! -klubiin ja tule mukaan tapahtumiimme!

Elä täysii! -klubin jäsenenä voit ilmoittautua monipuolisiin tapahtumiimme, pitää hauskaa ja tavata uusia ihmisiä. Jäsenyys on ilmainen ja liittyminen helppoa!

Tutustu Elä täysii! -klubiin ›

Tilaa uusimmat blogit suoraan sähköpostiisi!

Haluatko tiedon blogin uusista sisällöistä?
Tilaa uusimmat blogisisällöt suoraan sähköpostiisi! Saat kerran kuukaudessa yhteenvedon uusimmista sisällöistä.