Suun terveys vaikuttaa yleisterveyteen

Suun ja hampaiden kunto vaikuttaa yleiseen terveydentilaan. Hoitamattomat hampaat edistävät muun muassa sydän- ja verisuonitautien kehittymistä. Suun ja hampaiden hyvällä hoidolla voidaan sekä ehkäistä sairauksia että parantaa jo olemassa olevien sairauksien hoidon onnistumista.

Suun tulehdukset ovat uhka yleisterveydelle

Suun tulehdukset voivat heikentää yleissairauksien, kuten reuman ja diabeteksen hoitoennustetta. Ne aiheuttavat leikkauspotilaille tulehdusvaaran, voivat altistaa sydän- ja verisuonisairauksille sekä suurentaa mm. sydän- ja aivoinfarktin riskiä.

Suu ja hampaat kuntoon ennen leikkausta

Rikkinäiset hampaat aiheuttavat tulehdusvaaran esimerkiksi elimistöön asetettavalle keinonivelelle tai sydämen läppäproteesille, ja ne on siksi hoidettava ennen sairaalahoitoa vaativia leikkauksia.

Oireetonta hammastulehdusta ei itse voi huomata. Oireeton sekä esimerkiksi nuhakuumeen yhteydessä oireilevaksi muuttunut hammastulehdus levittää bakteereita verenkiertoon.

On tärkeää diagnosoida ja hoitaa bakteeritulehdukset, jotka tarpeettomasti kuormittavat ihmisen puolustusjärjestelmää. Hammaslääkärin tekemässä hampaiden tarkastuksessa ja tarvittaessa tätä täydentävässä hammasröntgenkuvassa oireeton tulehdus on yleensä kuitenkin havaittavissa sekä myös hoidettavissa.

Milloin antibioottilääkitys ennen hammashoitoa?

Kun suussa on hoitamattomia bakteeripesäkkeitä, leviää bakteereita verenkierron kautta myös muualle elimistöön. Erityisesti limakalvon lävistävät hammashoitotoimenpiteet voivat aiheuttaa bakteremian eli bakteerien esiintymisen verenkierrossa.

Bakteremia voi aiheuttaa ongelmia henkilöille, joilla on sydänsairaus kuten synnynnäinen sydänvika, läppävika, keinoläppä tai aikaisemmin sairastettu endokardiitti eli sydämen sisäkalvon tulehdus. Jotta bakteereiden leviäminen verenkiertoon voidaan ennaltaehkäistä, annetaan toimenpidettä edeltävästi antibioottilääkitys.

Lääkitystä tarvitaan myös tilanteissa, joissa elimistön oma puolustusjärjestelmä toimii heikosti tai heikentynyt lääkityksen vuoksi. Antibioottisuojan tarvitsevat huonossa hoitotasapainossa olevat diabeetikot, elinsiirtopotilaat, vaikeaa reumaa sairastavat sekä tekonivelleikkauksessa vastikään käyneet henkilöt.

Suuhygieniasta huolehtiminen korostuu kroonisissa sairauksissa

Sydän- ja verisuonisairaudet

Sydän- ja verisuonisairauksilla ja suun terveydellä tiedetään olevan yhteys. Huono suun terveys voi jopa edistää ateroskleroosia eli valtimokovettumatautia ja suurentaa sydäninfarktiriskiä. Suuhygieniasta huolehtiminen on ensiarvoisen tärkeää sydänsairailla sekä sydänsairauksien ennaltaehkäisyssä. Jotta suun tulehdukset eivät leviäisi, ne tulee hoitaa aina viipymättä. Antibioottilääkitys ennen toimenpidettä on suositeltavaa etenkin henkilöillä, joilla on synnynnäinen sydänvika, läppävika, keinoläppä tai aikaisemmin sairastettu endokardiitti.

Diabetes

Hyvä suuhygienia on erityisen tärkeää myös diabeteksessa eli sokeritaudissa. Mitä parempi suun terveys on, sitä paremmassa hoitotasapainossa sokeritauti pysyy ja päinvastoin. Iensairaudet ovat usein diabeetikoilla tavallista yleisempiä. Syljen erityksen vähentyessä myös hampaat voivat reikiintyä helpommin. Toimiva kotihoito ja tiheät tarkastusvälit pitävät suun tulehdusten lisäksi diabeteksen kurissa. Antibioottisuoja tarvitaan, jos diabetes on huonossa hoitotasapainossa.

Elinsiirtopotilaat

Elinsiirtopotilaiden puolustusjärjestelmä toimii heikosti vahvan lääkityksen takia. Ennen elinsiirtoa ja elinsiirron jälkeen potilaan suun tulee olla täysin terve. Kaikki hammasperäiset infektiot voivat olla kohtalokkaita, kun oma puolustusjärjestelmä toimii vajavaisesti. Elinsiirtopotilaat tarvitsevat useissa tapauksissa antibioottisuojan ennen hoitoa.

Reuma

Myös reuman hoitoon kuuluu puolustusjärjestelmää heikentävä lääkitys. Reumaatikoilla on usein lisäksi vähentynyt syljeneritys. Kuivasta suusta johtuen hampaat karioituvat helposti. Jotta suun tulehdukset eivät pääse leviämään niveliin, tulee hampaiden puhdistuksessa olla erityisen huolellinen. Hammaslääkärissä on hyvä käydä useita kertoja vuodessa.

Suuhygieniasta huolehtiminen on tärkeää myös muissa kroonisissa sairauksissa. Lisäksi raskauden aikana suun terveyteen kannattaa kiinnittää erityistä huomiota.

Säännölliset hammastarkastukset osa terveyden ylläpitoa

Hammastarkastuksessa kannattaakin käydä säännöllisesti, jotta suun sairaudet ehditään havaita ja hoitaa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Jos edellisestä hammaslääkärikäynnistäsi on jo vierähtänyt aikaa, pääset alkuun varaamalla ajan hammastarkastukseen.

Katso kaikki aihealueen: Suun hyvinvointi -artikkelit

Artikkeliin liittyvät palvelut