Olet tässä: ONNI blogi / Tradeka-yhtiöt 2018 – vastuullista ja pitkäjänteistä tuottoa

Tradeka-yhtiöt 2018 – vastuullista ja pitkäjänteistä tuottoa

Tradeka_MedGroup_vastuullisuus

Tradeka-Yhtiöt Oy vastaa Osuuskunta Tradekan ydinliiketoimintojen omistajaohjauksesta. Tradeka-Yhtiöt Oy noudattaa omistajaohjauksessaan neljää periaatetta, jotka ovat 1) tuloksellisuus, 2) asiantuntevuus ja johdonmukaisuus, 3) pitkäjänteisyys sekä 4) vastuullisuus ja kohtuullisuus.

Konsernin liikevaihto vuonna 2018 oli 430 miljoonaa euroa ja työpanos 4 300 henkilötyövuotta. Tilikauden tulos ennen veroja oli 14 miljoonaa euroa. Sijoitetun pääoman tuotto oli 2,9 %.

Tradeka-Yhtiöden strategiassa omistukset on jaettu neljään kategoriaan: Omista ja kehitä, Sijoita ja turvaa, Luo uutta sekä Malta ja toteuta. Vuonne 2018 Tradeka-Yhtiöt laajensi toimintaansa uudelle toimialalle, kun konserniin ostettiin Med Groupin kotiin vietävään hoivaan ja julkisen terveydenhuollon liiketoimintaan liittyvät liiketoiminnot. Kuluneen vuoden aikana yhtiölle vahvistettiin myös uusi vastuullisuusstrategia, jonka mukaisesti Tradeka -konsernin yhtiöitä kehitetään toimialojensa vastuullisimmiksi toimijoiksi. 

 

Tradeka_vastuullisuus_2018

 

Osuuskunta Tradeka jatkoi vuoden aikana uuden strategiansa täytäntöönpanoa. Vuoden 2019 alussa Osuuskunta lanseerasi uuden jäsenedun, Tradekan tuotto-osuuden, joka tarjoaa osuuskunnan jäsenistölle mahdollisuuden saada oma osansa osuuskunnan taloudellisesta tuloksesta. Voitonjakolupauksensa mukaisesti osuuskunnan edustajisto on päättänyt jakaa vuoden 2018 tuloksesta yleishyödyllisiin tarkoituksiin 1,1 miljoonaa euroa. 

Tradeka-konserniin kuuluu Tradeka-sijoitus Oy, Restel Oy, Lehtipiste Oy ja Med Group Oy. Liikevaihdon jakauma käy ilmi oheisesta kuvasta (Med Groupin osalta sisältää vain 8-12/2018).

Linkki Tradekan vuosikertomukseen 2018.

  

Tilaa uusimmat blogit suoraan sähköpostiisi!

Haluatko tiedon blogin uusista sisällöistä?
Tilaa uusimmat blogisisällöt suoraan sähköpostiisi! Saat kerran kuukaudessa yhteenvedon uusimmista sisällöistä.