Pääsin HUS:ssa työskennellessäni seuraamaan Uudenmaan maakunnan ja osin valtakunnallistakin sote-valmistelua paraatipaikalta noin kahden vuoden ajan. Leikkimielisesti totesin, että 120% työajastani meni sote-valmisteluhin ja 30% muuhun. Näkökulma oli tällöin jossain määrin julkisen sektorin toiminnot, mutta HUS:ssa tehdyn valmistelun ja mielipiteenmuodostuksen julkilausutut prioriteetit olivat: 1) potilas, 2) yhteiskunta, 3) organisaatio.
Siirryttyäni viime elokuussa Med Groupiin, 3-kohta vaihtui, mutta 1- ja 2-kohdat pysyivät samoina - oma prioriteettijärjestykseni ei muuttunut, eikä sellaista ole minulta kukaan edes pyytänyt.
Kenellekään ei liene enää uutinen, eikä asiantuntijoille ole pariin kuukauteen ollut yllätyskään, ettei sote-uudistus valmistu tällä(kään) vaalikaudella. Toiset ovat tilanteeseen tyytyväisiä, toiset pettyneitä.
Itse olen sekä-että. Olen pettynyt siihen, ettei sekä asiantuntijoiden, poliitikkojen että kansalaistenkin laajasti tarpeelliseksi näkemää muutosta saatu läpivietyä. Toisaalta olen tyytyväinen, että näin kävi, koska ehdotus oli huono.
Huonous ei kohdistunut, eikä ole mielestäni koskaan kohdistunutkaan valinnanvapauteen tai yritysten rooliin, niitä molempia olen kannattanut koko valmistelun ajan (voin tämän kirjoittamistani lausunnoista helposti osoittaa, mikäli joku epäilee kelkkani kääntyneen). Minut tuntevat tietävät myös, että muutan mielipidettäni vain, jos käytettävissä oleva tieto olennaisesti muuttuu, en sen mukaan, mitä mieltä muut ovat, mikä on poliittisesti tai itselleni suotuisaa, tai mitä kuvittelen työnantajani ajattelevan. Ongelmana ei myöskään ole maakunnat (tai muu keskivertokuntaa suurempi järjestäjätaho), ei maakuntien määrä, kuten ei myöskään järjestämisen ja tuottamisen erottaminen, mitä sitäkin kannatan.
Merkittävin ongelma on, että samalla kun eri syistä on tarve tehostaa toimintaa ja ehkä (huom. ehkä) hillitä kustannuskehitystä, luotaisiin malli, jossa 5-10 vuoden ajan kaikki energia menee rakenteiden luomiseen ja hiomiseen, ja jonka seurauksena tuotantokustannukset kasvavat varmuudella nopeammin, kun ne ovat tähän asti kasvaneet. Koska malli edellytti rahoituksen mekanistista leikkaamista tarpeesta välittämättä, olisi lopputuloksena osan potilaista heitteillejättö, tai kustannusten karkaaminen, enkä halua kumpaakaan. Ensimmäinen sotii 1-prioriteettiä vastaan, toinen kakkosta.
Lisäksi, vanhan sanonnan mukaan piru piilee yksityiskohdissa. Niin se on tässäkin hankkeessa. Pystyn luettelemaan satoja ongelmia, jotka toki voidaan kaikki ratkaista, ja tunnetusti täydellinen on hyvän pahin vihollinen, mutta kun osa ongelmista johtaa peruuttamattomin vahinkoihin, tulisi nämä käydä läpi ja luoda vähintään riskinhallintamekanismit etukäteen.
Sipilän hallituksen esittämä paketti oli liian iso mammutti. Sen on todennut nyt jokainen soten kaatumisen jälkeen asiaa kommentoinut. Tämä yksittäinen asia toistuu jokaisessa HUS-kuntayhtymän nimissä sotesta kirjoitetussa lausunnossa (joita on parikymmentä). Tämäkään asia ei siis ole uusi eikä uutinen.
Mitä tästä eteenpäin?
Sote tulee, toivottavasti ja lähes varmasti. Valinnanvapaus lisääntyy vääjäämättä, sillä EU edellyttää sitä. Kyse on direktiivistä, mikä on ollut voimassa vuodesta 2011, jota Suomi ei tähän asti ole noudattanut. Vaikka se koskee suoraan vain ulkomailla annettavaa hoitoa, heijastuu se Tallinnan läheisyydestä johtuen vääjäämättä myös rajojen sisäpuoliseen toimintaan. Yritysten rooli tuottajina kasvaa joka tapauksessa, kuten on kasvanut tähänkin asti. Järjestäminen, ehkä osin tuottaminenkin siirtyy (pieniä) kuntia isommille alueille, kuten on siirtynyt tähänkin asti. Mutta lisäksi tarvitaan lainsäädännöllinen uudistus.
Näen sen toteuttamiseksi kaksi vaihtoehtoa: 1) korjataan aiemmin tehdystä esityksestä suurimmat ongelmat (jotka muuten eivät liity yritysten roolin), tai 2) otetaan pohjaksi suuremmat järjestämisalueet ja rakennetaan toimiva malli tämän päälle, vielä kerran uudestaan. Ensimmäistä vaihtoehtoa pidän huonona. Nykyinen malli on niin monimutkainen himmeli, että kun yhtä kohtaa muuttaa, seitsemän muuta kohtaa muuttuu. Jälkimmäinen vaihtoehto on mielestäni parempi.
Toteutuakseen nyt viimeinkin se edellyttää muutamia asioita:
1) Poliitikkojen tulee hyväksyä, että he asettavat tavoitteet ja (reuna)ehdot, asiantuntijat luovat mallin, mikä täyttää nämä vaateet (ml. perustuslainmukaisuus).
2) Asiantuntemusta käytetään MERKITTÄVÄSTI aiempaa laajemmin (ensisijassa muualla kuin eduskunnassa). Mukana tulee olla sekä sote-sektorin säädösten että perustuslain asiantuntemusta samoin kuin sekä julkisen että yksityisen sektorin palvelutuotannon asiantuntemusta. Järjestämisasiantuntemustakin on saatavissa, ainakin Ruotsista ja Englannista sekä kaikista vakuutuspohjaisista järjestelmistä (esim. Hollanti). Asiantuntemus ei ole yhtä kuin kahden päivän vierailu.
3) Uudistus tulee suunnitella ja toteuttaa vaiheittain. Liian iso muutos epäonnistuu aina.
Albert Einsteinin sanoin: "Hulluutta on se, että tekee samat asiat uudelleen ja uudelleen ja odottaa eri tuloksia."
