Olet tässä: ONNI blogi / Onni – vastuullista toimintaa

Yrityksemme kunnianhimoinen tavoite on olla alamme vastuullisin toimija. Vastuullinen yritystoiminta – tai yritysvastuu – tarkoittaa yksinkertaistettuna sitä, että kannamme vastuuta meitä ympäröivistä ihmisistä, yhteiskunnasta ja ympäristöstä. Tavoitteeseemme pääsemiseksi olemme muun muassa sitoutuneet YK:n Global Compact –aloitteen mukaiseen yritysvastuuseen, jossa sitoudumme toimimaan yleismaailmallisesti hyväksyttyjen ihmisoikeuksiin, työelämään, ympäristöön ja korruptionvastaiseen toimintaan liittyvien vastuullisuusperiaatteiden mukaisesti.

Keskeisimmät painopisteet yritysvastuutoiminnassamme ovat vastuut asiakkaistamme, työntekijöistämme sekä yhteisöstämme. Näiden mukaisesti sitoudumme toimimaan julkisen sektorin aitona kumppanina, vastuullisena työnantajana ja osallistumme yhteisöstämme huolehtimiseen muun muassa ONNI klubitoiminnan myötä.  Yritysvastuu ja sen vahvistaminen ovatkin kiinteä osa päivittäistä työtämme, jonka tarkoituksena on toteuttaa oikea-aikaista, laadukasta ja vastuullisesti tuotettua palvelua asiakkaidemme tarpeiden mukaisesti.

Käytännössä päivittäinen työmme näkyy asiakkaillemme esimerkiksi palvelumme luotettavuutena. Asiakkaan kanssa sovittujen toimitustakuullisten palvelujen osalta toimitusvarmuutemme on 100% ja tuotamme lupaamamme palvelun tilanteessa kuin tilanteessa. Sitoudumme tuottamaan palvelumme sopimusten sekä asiakkaan kanssa sovittujen pelisääntöjen ja toiveiden mukaisesti. Olemme myös aina valmiita räätälöimään palvelumme asiakkaan tarpeiden mukaan. Yksinkertaisimmillaan tämä on tarkoittanut esimerkiksi tarjoamamme ostopalveluhammaslääkärin työnkuvan painottamista lapsipotilaiden hoitamiseen.

 

Olemme asiakkaillemme ennen kaikkea kumppani, emme kilpailija

Pyrimme asiakkaidemme kanssa pitkäjänteiseen yhteistyöhön ja tarjoamaan ratkaisuja pidemmälle aikavälille. Uskomme, että rehellisellä yhteistyöllä asiakkaidemme kanssa kykenemme tarjoamaan parhaat mahdolliset ratkaisut sekä parantamaan myös toimintamme laatua. Laadun varmistamiseksi seuraamme aktiivisesti asiakastyytyväisyyttämme ja reagoimme nopeasti palautteisiin. Olemme aina asiakkaan tavoitettavissa tiedonkulun varmistamiseksi.

 

Työnantajana kannamme vastuuta myös työntekijöistämme

4200 työntekijää Facebook LinkedIn 1200x628px

Tarjoamme työntekijöillemme erilaisia henkilöstöetuja sekä mahdollisuuksia itsensä kehittämiseen. Seuraamme myös henkilöstötyytyväisyyttämme aktiivisesti.  Uskomme, että onnelliset ja tyytyväiset työntekijät tekevät laadukasta työtä ja tuottavat potilastyytyväisyyttä.

 

 

Alallamme työn laadulla on suuri merkitys myös työn tehokkuuden kannalta. Esimerkiksi suun terveydenhuollossa hyvin ja laadukkaasti tehty työ poistaa potilaan hoitojonosta pitkäksi aikaa, eikä aiheuta lisäkustannuksia esimerkiksi takuuseen menevien korjaustoimenpiteiden muodossa. Työn laadun pyrimme varmistamaan muun muassa järjestelemällä perehdytykset sekä tarjoamalla koulutusmahdollisuuksia työntekijöillemme. Lisäksi jokaisella työntekijällämme on hallinnossamme nimetty yhteyshenkilö, joka vastaa työsuhteen hallinnasta. Tämä järjestely mahdollistaa henkilökohtaiset keskustelut sekä vastaamisen yksilökohtaisiin koulutustarpeisiin. Asiakkaamme ovatkin yleisesti erittäin tyytyväisiä palveluumme sekä työntekijöidemme osaamisen laatuun.

Päivittäisessä työssämme pyrimme siis yksinkertaistettuna siihen, että tuotamme toiminnallamme lisäarvoa asiakkaillemme, työntekijöillemme sekä yhteisöllemme. Tämä on olemassaolomme tarkoitus, joka ohjaa päivittäisiä valintojamme sekä tekemisiämme. Täysin kotimaisena yrityksenä olemme näin mukana rakentamassa kestävää – ja vastuullista -  kasvua Suomeen.

 

Jarkko Loppukaarre    

Tiiminvetäjä

Julkinen suun terveydenhuolto

 


Tutustu ONNIn vuoden 2019 Vastuullisuusraporttiin >

Tutustu Vastuullisuusraporttiin  

 


ONNI terveys on osa Med Group -konsernia. Med Group Oy on Tradeka-Yhtiöt Oy:n 100% omistama kotimainen terveys- ja hoivapalvelutuottaja. Tarjoamme lääkäreille, hammaslääkäreille, sairaanhoitajille ja suuhygienisteille kiinnostavia työmahdollisuuksia houkuttelevin työehdoin kaikkialla Suomessa.

Tilaa uusimmat blogit suoraan sähköpostiisi!

Haluatko tiedon blogin uusista sisällöistä?
Tilaa uusimmat blogisisällöt suoraan sähköpostiisi! Saat kerran kuukaudessa yhteenvedon uusimmista sisällöistä.